sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Kullervo ja Lasse Hesassa

Shakkilaakson entiset pelaajat, Kullervo ja Lasse, ovat eksyneet pelaamaan Helsinkiin. Molempien nykyinen seura on HämSK, jokin hämysakki lienee.

Menivät ESK:n itsenäisyyspäivän turnaukseen ja Kullervo pääsi M-ryhmään, kun Shakkilaakson Tapio Lauronen päätti olla osallistumatta. Turnaus on edennyt molempien osalta mainiosti. Kullervo pitää piikkipaikkaa Tapani Sammalvuon ja Joose Norrin kanssa. Avoimessa ryhmässä  Lasse on myös tasapisteissä kärjen kanssa pistemäärällä 4/5.

Ennuste huomiselle on, että ensin Tapani ja sitten Joose pyyhkii Kullervolla permantoa. Lassella on mahdollisuus avoimen ryhmän voittoon, pahimmat vihut on jo kohdattu.

Blogin päivitys on tehty Kullervon pyynnöstä. Niinpä mahdollisissa kommenteissa pyydetään ottamaan kantaa Kullervon toimintaan ja peleihin. Peli näkyvät huomenna livelaudalla

Lasse teki eilen valkeilla Tomi Tocklinia vastaaan hienon lähetinuhrauksen, joka olisi kaiketi johtanut  pakottavaan mattiin. En ehtinyt ottaa pelin siirtoja pgn.-tiedostoon, joten se nähdään joskus tulevaisuudessa. Peli näkyi lauantaina livelaudalla.

Sunnuntaina 6. kierroksella Kullervon peli meni ennusteen mukaisesti. Tosin kamppailu oli pitkä, peräti 85 siirtoa. Lasse joutui tyytymään tasapeliin. Avoimen ryhmän muut kärkipelit päättyivät myös tasan, joten Lassella on vielä mahdollisuus ainakin jaettuun turnausvoittoon.

Kierroksella 7 meni ennuste pieleen, kun Kullervo nitisti Joose Norrin. Pelitapahtumat eivät ole tiedossa, koska livelaudoilla näkyivät edellisen kierroksen pelit. M-ryhmän kärkikolmikko on siis 1) Tapani Sammalvuo 5.5/7 2) Kullervo Joentakanen 5 ja 3) Joose Norri 5 p.


M-ryhmän tulokset ovat tekstitv:ssä sivulla 296.

Alla avoimen ryhmän lopputulokset 10. parhaan osalta.

Rk.al.nr.
NimiFEDRtgp. TB1  TB2  TB3 
17
Tumanov DmitriFIN19615.023.516.504
28
Lehtohalme LasseFIN19475.021.013.754
314
Tocklin TomiFIN18435.020.513.254
416
Seppänen VilleFIN18125.020.012.254
52
Syvälahti HeikkiFIN19774.521.012.252
610
Suuronen PetriFIN19174.519.512.252
719
Raivio PerttiFIN17944.519.511.502
825
Kugappi TomiFIN17084.519.013.003
921
Hallman ValoFIN17744.517.510.752
1018
Syvälahti TimoFIN17984.517.09.754

Onnittelut!

Ei kommentteja: