keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Kevään kohokohta

Alan miehet ovat jälleen tositoimissa. Kullervo Joentakanen ja Riku Haataja pelaavat pikapelin Pohjois-Suomen herruudesta torstaina 1.3.  Pelejä on sovittu kuusi, ottelu alkaa kello 18 ja pelipaikkana on tietenkin Free Internet Chess Server (FICS).
Riku Haataja (s. 1971) tunnetaan pikapelin erikoismiehenä. Korvensuoran Klitshkon brutaalit otteet tuovat voiton yleensä ensimmäisen minuutin aikana. Tyrmättyjen listalta löytyvät mm. sellaiset päänahat kuin Karttunen, Kiik, Rantanen, Solozhenkin sekä Seeman. Mutta mutta. Maineteoista on jo jokunen tovi. Viime aikoina Haataja on pelannut harvakseltaan. Neljänkymmenen ikävuoden rajapyykki on ohitettu ja vanhuus ei ole tullut yksin. Syntymäpäivälahjaksi saadut erektio- ja kaljuuntumisenestolääkkeet eivät ole riittäneet alkuunkaan, kertoo naisten tietotoimisto ja myös peili. Mikä on päivän kunto ? Onko Haataja edelleen taisteluvalmis ja säälimätön leijona, viidakon kuningas, joka napostelee vastustajia aamupalaksi ?

Kullervo Joentakanen (s.1980) lähtee otteluun hyvin sparrattuna. Korkalovaaran Chisoran voimanyrkki teki selvää jälkeä ensin Tuomo Kemppaisesta, selkävoitto luvuin 4.5.-1.5. Heti perään Seppo Oksa vedettiin halki, poikki ja pinoon: lukemat 5.5 - 0.5. Voitot ovat kasvattaneet itseluottamusta ja pienentäneet vedonlyöntikertoimia. Monien mukaan Joentakanen lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina, William Hill povaa jopa 6-0 voittoa. Mutta mikään ei tietysti ole etukäteen selvää. Pikapeli on pikapeliä ja kaikkea voi tapahtua. Meneekö mylvivä hyöky läpi joka kerta vai joutuuko Joentakanen käyttämään myös maailmankuulua loppupelitekniikkaansa ?

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Matsi siis to 1.3. klo 18 !

EDIT 29.2.2012

Riku Haataja on siirtänyt matsia viikolla työkiireisiinsä vedoten. Ottelu pelataan siis torstaina 8.3. klo 17:30 alkaen.
FM Osmo Kauppila isännöi ottelun kisastudiota FICS-kanavalla 150. FICS-kanavista ja kommunikaatiosta voi lukea lisää Niki Paajalan mainiosta oppaasta, löytyy googlesta hakusanalla "FICS-opas". 


Tekstin laittoi Kullervon puolesta JL

3 kommenttia:

Anssi Manninen kirjoitti...

Manninen voi sit pyöritellä voittajaa.

kempf kirjoitti...

Kylläpä täällä on taas mylvitty, arvasinkin ettei Kullerwo voi olla elvistelemättä kun kerrankin voitti jotain. Sitäkin matsia pelatessa kattelin MuroBBS:stä tietokoneenosia ja jos siinä nyt joku kombi jäi näkemättä niin pyhyy. Silti en menis noin vain suurta Ridgeä haastamaan tai ainakin tekisin sen hiljaisuudessa ettei putoaisi kovin korkealta. ps. niitä osiakaan ei löytyny :c -Kempf

The kirjoitti...

http://en.wikipedia.org/wiki/Kempf%27s_disease