perjantai, 25. toukokuuta 2012

Shakin MM 2012

Viswanathan Anand ja Boris Gelfand kamppailevat shakin maailmanmestaruustittelistä parhaillaan Moskovassa. Tilanne on jännittävästi kymmenen pelin jälkeen 5-5. Kumpikin on voittanut yhden pelin valkeilla. Vain kaksi normaalishakin peliä on jäljellä.

Niin sitten kävi, että kaksi viimeistä päättyi tasan.  Lopputulos oli  siis 6-6.

Näissä miettimisajat olivat 120 min/40 s  + 60 min + 20 min/60 s + 15 min  30 sek/s 60. siirron jälkeen. Eli aikaa on kummallakin 2 tuntia 40 siirtoon, sitten 60 min lisäaika seuraavaan 20 siirtoon, sitten 15 min lisäaika 60 siirron jälkeen. Lisäksi on huomattava 30 sekunnin lisäaika jokaisesta siirrosta alkaen siirrosta  61.

Jos tilanne on 12 pelin jälkeen 6-6, seuraa ratkaisu katkaisupeleillä nopeammilla miettimisajoilla. Ensimmäiset neljä katkaisupeliä pelataan ajoilla 25 min + 10 s eli alussa on molemmilla aikaa 25 min ja joka siirrosta 10 s lisäaikaa. Ja tilanne oli tasan.

Nopean shakin kilpailu toi ratkaisun.  Vissy voitti toka pelin ja piti pokaalin itsellään luvuin 2,5-1,5. Pikapeleihin tai jopa sudden deathiin ei tarvinnut mennä.

Jos tilanne olisi ollut vielä tasan, olisi pelattu kaksi pikapeliä miettimisajoilla 5 min + 3 s eli molemmilla aikaa on 5 min ja jokaisesta siirrosta 3 s lisäaikaa.

Jos tilanne olisi ollut edelleen tasan, olisi pelattu äkkikuolemapeli. Siinä valkealla on aikaa alussa 5 min ja mustalla 4 min. Jos siirtoja on tehty 60, saavat molemmat sen jälkeen joka siirrosta 3 s lisäaikaa. Jos peli päättyy tasan on mustilla pelannut voittaja.


Kysymys 1) Onko systeemi hyvä? Tähän ei ole tullut kommentteja


Kysymys 2) Vaihtuuko mestari? Vastaus on, ei vaihtunut!! Lienee odotustulos.

T. JL

sunnuntai, 6. toukokuuta 2012

Oulun 15+15 min turnaus ja shakkipiirin vuosikokous

Lauantaina 5.5.2012 Oulun Lyseolla pelattiin perinteinen
9 kierroksen nopean shakin turnaus 15+15 min peliajoilla.
Osallistujia oli 14. Tulokset

                            OULUN 15+15 MIN TURNAUS
                                   5.5.2012
FINAL RANKING after 9 rounds
Cross-table (players' numbers in order of ranking)    Points  Buchholz  Sonneb.

  1. Tolonen Jouni            Sh-77                   8.0        44.00   37.50
 B+ 10 W+  5 B+  8 W+  4 B+  3 W-  2 B+  7 W+  6 B+  9                       

  2. Manninen Anssi           OSS                     6.5        43.50   29.50
 W+  6 B-  4 W+  9 B-  3 W+ 11 B+  1 W+  8 B=  5 B+ 12                       

  3. Sassi Pekka              RovSK                   6.0        44.50   28.00
 B-  9 W+ 13 B+  7 W+  2 W-  1 B+  4 W+  6 B=  8 W=  5                       

  4. Peltomaa Jukka           RaahLi                  5.5        42.50   23.50
 B+  7 W+  2 B=  5 B-  1 W+  8 W-  3 B+ 11 W- 12 W+ 14                       

  5. Nisula Timo              OSS                     5.0        43.50   21.00
 W+ 12 B-  1 W=  4 B= 13 W=  6 B=  8 W+ 10 W=  2 B=  3                       

 6. Koski Pekka               OSS                     4.5        42.50   16.00
 B-  2 W+ 11 B= 13 W=  7 B=  5 W+ 14 B-  3 B-  1 W+  8                       
  7. Salo Simo                OSS                     4.5        39.00   15.25
 W-  4 B+ 12 W-  3 B=  6 W+ 10 B+ 13 W-  1 B- 14 W+ 11                       

  8. Zhou Qiyu                Sh-77                   4.0        45.50   15.50
 W+ 14 B+  9 W-  1 B+ 10 B-  4 W=  5 B-  2 W=  3 B-  6                       
  9. Hietala Kai              Sh-77                   4.0        39.50   13.00
 W+  3 W-  8 B-  2 B- 11 W+ 14 B- 10 B+ 12 W+ 13 W-  1                       
 10. Rantsi Kauko             OSS                     4.0        36.50   11.00
 W-  1 B+ 14 W+ 12 W-  8 B-  7 W+  9 B-  5 W- 11 B+ 13                       
 11. Sassi Matti              OSS                     4.0        36.00   12.50
 B- 13 B-  6 W+ 14 W+  9 B-  2 W+ 12 W-  4 B+ 10 B-  7                       

 12. Zhou Jiehan              Sh-77                   2.5        38.00    8.75
 B-  5 W-  7 B- 10 B+ 14 W= 13 B- 11 W-  9 B+  4 W-  2                       
 13. Kinnunen Mika            Sh-77                   2.5        36.50   10.00
 W+ 11 B-  3 W=  6 W=  5 B= 12 W-  7 B- 14 B-  9 W- 10                       

 14. Valle Timo               Sh-77                   2.0        35.50    7.00
 B-  8 W- 10 B- 11 W- 12 B-  9 B-  6 W+ 13 W+  7 B-  4                       

Turnauksen jälkeen pidettiin Pohjois-Suomen shakkipiirin vuosikokous. Puheenjohtajaksi valittiin
Osmo Kauppila OSS, sihteeriksi Jouko Lauronen ShLaakso, varapuheenjohtajaksi ja rahastonhoitajaksi Martti Luodonpää OSS. Hallituksen jäseneksi Jukka Peltomaa RaahLi ja varajäseneksi Timo Nisula OSS.

tiistai, 24. huhtikuuta 2012

Pohjois-Suomen Shakki Grand Prix 2012

Tilanne 2 osakilpailun (Kaarle, Käenpesä) jälkeen

Huovinen Jere OSS 24 ( 12 12)
Peltomaa Jukka RaahLi 15 ( 7 8)
Marjusaari Eero KokkSk 14 ( 8 6)
Takalo-Eskola Anssi RaahLi 10 ( 10 -)
Järvenpää Jari SalSk 10 ( - 10)

Pitkäaho Arto RaahLi 7 ( - 7)
Lahti Jouko KokkSk 6 ( 6 -)
Mörsky Olavi KokkSk 5 ( 5 -)
Lauronen Timo Shlaakso 5 ( - 5)
Heikkilä Antti TaSK 4 ( 4 -)

Sarkkinen Heikki RaahLi 4 ( - 4)
Julkunen Tapio VSS 3 ( 3 -)
Kotilainen Ari OSS 3 ( - 3)
Linqvist Grels VSS 2 ( 2 -)
Ketelimäki Teemu RaahLi 2 ( 0 2)

Nyström Jarno RaahLi 1 ( 1 -)
Salo Simo OSS 1 ( 0 1)


Erityisryhmät:
Seniori-ryhmää johtaa Jouko Lahti
Naisten ryhmässä ei osanottajia
Nuorten ryhmää johtaa Jere Huovinen

Osakilpailukalenteri:
17.-18.3. Kaarlen turnaus (Kokkola, KokkSK)
21.-22.4. Käenpesäturnaus (Ylivieska, Shakkilaakso)
16.-17.6. Kemin turnaus (Kemi, KemTS) huom. linkin nimessä virhe, linkki oikein.
21.-22.7. Eino Leino -turnaus (Kajaani, KaSy)
28.-29.7. Raputurnaus (Oulainen, Shakkilaakso)
1.-2.9. Pohjois-Suomen avoin mestaruus (Oulu, OSS)
13.-14.10. Vaasan turnaus (Vaasa, VSS)
3.-4.11. RaahLin turnaus (Raahe, RaahLi)
1.-2.12. OSS:n turnaus (Oulu, OSS)


KokkSk lahjoitti palkintopottiin 28 euroa.
ShLaakso lahjoitti palkintopottiin 20 euroa.
Tuntematon lahjoittaja Rippe lahjoitti 40 euroa

Palkintopotti yhteensä 88 euroa.

maanantai, 23. huhtikuuta 2012

Käenpesäturnaus 2012 - Tulokset

Käenpesäturnaus A-sarja 21.-22.4.2012
Miettimisajat 1 h 30 min/40 s + 15 min pelin loppuun
FINAL RANKING after 5 rounds
                                     Points Buchholz Sonneb.
1. Huovinen Jere OSS          4.0 14.50 11.00
2. Järvenpää Jari SalSk       4.0 14.00 10.50
3. Peltomaa Jukka RaahLi      3.0 14.00 7.00
4. Pitkä-aho Arto RaahLi      3.0 12.50 5.50
5. Marjusaari Eero KokkSk     2.5 12.00 4.00
6. Lauronen Timo Shlaakso     2.0 13.00 4.50
7. Sarkkinen Heikki RaahLi    2.0 12.00 4.00
8. Kotilainen Ari OSS         2.0 11.00 3.00
9. Ketelimäki Teemu RaahLi    1.5 11.00 2.00
10. Salo Simo OSS             1.0 11.00 2.00

Simo Salo pelasi 1. pelin B-ryhmässä Vesa Korkiakosken kanssa tuloksella 0 p. Teemu Ketelimäki sai 1. kierroksella luovutuspisteen, koska Tapio Julkunen ei tullut pelaamaan.

B-sarja miettimisajat 1 h 30 min/40 s + 15 min
Ylivieska 21.-22.4.2012
FINAL RANKING after 5 rounds
                                           Points Buchholz Sonneb.
1. Fiskaali Heimo KokkSk           4.0 11.50 8.75
2. Sikkilä Jarmo Shlaakso          3.0 14.00 7.50
3. Jylhä-Ollila Kaarlo Shlaakso    3.0 13.50 7.75
4. Korkiakoski Vesa Shlaakso       3.0 10.50 3.75
5. Ruokamo Vesa KemTS              2.5 13.00 5.50
6. Kangas Ari Shlaakso             2.5 12.50 6.00
7. Kumpuniemi Tapio KemTS          2.5 12.50 5.50
8. Hagman Risto KokkSk             2.5 11.00 5.50
9. Valasmo Juhana KemTs            2.0 12.00 4.50
10. Vuorinen Juha TammerSh         1.0 12.50 2.25
11. Kiuru Matti Shlaakso           0.0 4.00 0.00

Matti Kiuru pelasi varapelaajana yhden pelin Heimo Fiskaalia vastaan. Varapelaajan tarve poistui. Kävi ilmi, että Tapio Julkunen ei tulekaan pelaamaan.
Ensimmäisellä kierroksella oletettiin virheellisesti, että hän on vain myöhässä ja pelit käynnistettiin.

T. JL

lauantai, 21. huhtikuuta 2012

Avoin Pohjois-Suomen mestaruus 15 v

Nuorten turnaus pelattiin lauantaina 21.4.2012 kokonaan puolen tunnin miettimisajoilla. Vahvin oli KemTS:n Juhana Valasmo,  joka pelasi samaan aikaan myös aikuisten sarjassa B-ryhmässä. Juhanan tulos oli 7 p/7.
Reisjärven Kangaskylän Tero Puurula osoitti myös hyvää shakkiosaamista tuloksellaan 6 p/7. Pöllän koulu Kalajoelta oli hyvin edustettu.  Kolmospokaali meni kuitenkin Merenojan yläasteen (Kalajoki) koululaiselle Tuomas Impiölle.


Tulokset:
   1. Valasmo Juhana           KemTS                   7.0         23.50    23.50
  2. Puurula Tero             Kangaskylä              6.0         25.50    18.50

  3. Impiö Tuomas             Merenoja                4.5         24.00     9.25
  4. Impiö Markus            
Pöllä                   4.0         24.00     8.00
  5. Rautakoski Linus        
Pöllä                   3.5         22.50     6.25
  6. Niskakangas Nestori     
Pöllä                   3.0         30.50    10.00
  7. Niskakangas Benjamin    
Pöllä                   3.0         21.50     4.50
  8. Lämsä Jesse             
Pöllä                   2.5         24.00     3.75
  9. Himanka Niko            
Pöllä                   1.5         23.50     1.25
 10. Hintsala Jaakko         
Pöllä                   0.0         26.00     0.00




Ensi vuonna nuorten turnaus järjestetään luultavasti eri aikaan kuin aikuisten Käenpesäturnaus toivottavasti yhteistyössä koulujen kanssa.


Käenpesäturnauksessa on nyt pelattu 3 kierrosta. Neljännen kierroksen parit ovat:




A-ryhmä

Pairings of round No. 4
1 2 Huovinen Jere ( 2.5) - 1 Jarvenpää Jari ( 2.5)
2 9 Sarkkinen Heikki ( 1.5) - 3 Marjusaari Eero ( 2 )
3 5 Peltomaa Jukka ( 1.5) - 10 Ketelimäki Teemu ( 1.5)
4 4 Pitkä-aho Arto ( 1.5) - 6 Lauronen Timo ( 1 )
5 8 Kotilainen Ari ( 0.5) - 7 Salo Simo ( 0.5)

B-ryhmä

Pairings of round No. 4
1 2 Kangas Ari ( 2 ) - 4 Jylhä-Ollila Kaarlo ( 2.5)
2 6 Fiskaali Heimo ( 2.5) - 7 Korkiakoski Vesa ( 2 )
3 8 Ruokamo Vesa ( 2 ) - 9 Hagman Risto ( 0.5)
4 3 Sikkilä Jarmo ( 1.5) - 5 Kumpuniemi Tapio ( 1.5)
5 11 Vuorinen Juha ( 0.5) - 10 Valasmo Juhana ( 1 )

A-ryhmässä kärjessä ovat Jere Huovinen ja Jari Järvenpää pistemäärällä 2,5/3.

B-ryhmässä Heimo Fiskaali ja Kaarlo Jylhä-Ollila ovat saalistaneet myös tuloksen 2,5/3, kuten parilistasta on nähtävissä. Heimo ja Kaarlo pelasivat tasan 3. kierroksella.

T. JL

perjantai, 20. huhtikuuta 2012

Käenpesäturnaus 2012

Pohjois-Suomen GP-sarja jatkuu ensi viikonloppuna Ylivieskassa. Kilpailukutsu on linkissä.

Nuorten turnauksen miettimisajat voivat kilpailukutsusta poiketen olla lyhyemmät kuin 1 + 1 tuntia. Tavoitteena on pelata turnaus kokonaan lauantaina 21.4.2012 tiedusteluissa tulleiden toivomusten mukaisesti.

Ilmoittautua voi myös osoitteeseen  jouko.lauronen(miukumauku)gmail.com

Ilmoittautumistilanne aikuisten sarjaan  ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen on seuraava:
  1. Järvenpää Jari, SalSk, 2305
  2. Huovinen Jere, OSS, 2134
  3. Marjusaari Eero, KokkSk, 2107
  4. Pitkäaho Arto, RaahLi, 2011
  5. Peltomaa Jukka, RaahLi, 1983
  6. Lauronen Timo, Shlaakso, 1966
  7. Julkunen Tapio, VSS, 1960
  8. Kotilainen Ari, OSS, 1906
  9. Sarkkinen Heikki, RaahLi, 1856
10. Ketelimäki Teemu, RaahLi, 1855
11. Salo Simo, OSS, 1763
12. Kangas Ari, Shlaakso, 1682
13. Sikkilä Jarmo, Shlaakso, 1680
14. Jylhä-Ollila Kaarlo, Shlaakso, 1658
15. Kumpuniemi Tapio, KemTS, 1654
16. Fiskaali Heimo, KokkSk, 1651
17. Korkiakoski Vesa, Shlaakso, 1647
18. Ruokamo Vesa, KemTS, 1565
19. Hagman Risto, KokkSk, 1561
20. Valasmo Juhana, KemTS, 1498
21. Vuorinen Juha, TammerSh, 1432
22. Kiuru Matti, Shlaakso, 1425 (varapelaaja)

Ilmoittautuneita on nyt aikuisten sarjassa 22  ja nuorten kilpailussa ainakin 9.

A-ryhmästä on tulossa vahva. Yllä mainituilla pelaajilla ei enää voi pelata täyskierrosturnausta. Todennäköisesti pelataan kahdessa 10 ja 12 pelaajan ryhmässä normaalilla Protoksen Dutch-parien määrityksellä.
Ensimmäisellä kierroksella A-ryhmässä saman kerhon pelaajat eivät ole vastakkain. Protos antaa tällaisenkin mahdollisuuden ihan laillisesti.
Voidaan pelata myös yhdessä ryhmässä, jos pelaajista tuntuu niin reilummalta.

Tervetuloa!

JL

lauantai, 14. huhtikuuta 2012

GM Kasparov

Garri Kasparov käväisee Suomessa. Vierailun ohjelma on linkissä  . Ehkä saamme täällä Pohjois-Suomessakin seurata tapahtumaa internetin kautta. Varminta on kuitenkin mennä paikan päälle katsomaan.

T.JL