sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Kullervo ja Lasse Hesassa

Shakkilaakson entiset pelaajat, Kullervo ja Lasse, ovat eksyneet pelaamaan Helsinkiin. Molempien nykyinen seura on HämSK, jokin hämysakki lienee.

Menivät ESK:n itsenäisyyspäivän turnaukseen ja Kullervo pääsi M-ryhmään, kun Shakkilaakson Tapio Lauronen päätti olla osallistumatta. Turnaus on edennyt molempien osalta mainiosti. Kullervo pitää piikkipaikkaa Tapani Sammalvuon ja Joose Norrin kanssa. Avoimessa ryhmässä  Lasse on myös tasapisteissä kärjen kanssa pistemäärällä 4/5.

Ennuste huomiselle on, että ensin Tapani ja sitten Joose pyyhkii Kullervolla permantoa. Lassella on mahdollisuus avoimen ryhmän voittoon, pahimmat vihut on jo kohdattu.

Blogin päivitys on tehty Kullervon pyynnöstä. Niinpä mahdollisissa kommenteissa pyydetään ottamaan kantaa Kullervon toimintaan ja peleihin. Peli näkyvät huomenna livelaudalla

Lasse teki eilen valkeilla Tomi Tocklinia vastaaan hienon lähetinuhrauksen, joka olisi kaiketi johtanut  pakottavaan mattiin. En ehtinyt ottaa pelin siirtoja pgn.-tiedostoon, joten se nähdään joskus tulevaisuudessa. Peli näkyi lauantaina livelaudalla.

Sunnuntaina 6. kierroksella Kullervon peli meni ennusteen mukaisesti. Tosin kamppailu oli pitkä, peräti 85 siirtoa. Lasse joutui tyytymään tasapeliin. Avoimen ryhmän muut kärkipelit päättyivät myös tasan, joten Lassella on vielä mahdollisuus ainakin jaettuun turnausvoittoon.

Kierroksella 7 meni ennuste pieleen, kun Kullervo nitisti Joose Norrin. Pelitapahtumat eivät ole tiedossa, koska livelaudoilla näkyivät edellisen kierroksen pelit. M-ryhmän kärkikolmikko on siis 1) Tapani Sammalvuo 5.5/7 2) Kullervo Joentakanen 5 ja 3) Joose Norri 5 p.


M-ryhmän tulokset ovat tekstitv:ssä sivulla 296.

Alla avoimen ryhmän lopputulokset 10. parhaan osalta.

Rk.al.nr.
NimiFEDRtgp. TB1  TB2  TB3 
17
Tumanov DmitriFIN19615.023.516.504
28
Lehtohalme LasseFIN19475.021.013.754
314
Tocklin TomiFIN18435.020.513.254
416
Seppänen VilleFIN18125.020.012.254
52
Syvälahti HeikkiFIN19774.521.012.252
610
Suuronen PetriFIN19174.519.512.252
719
Raivio PerttiFIN17944.519.511.502
825
Kugappi TomiFIN17084.519.013.003
921
Hallman ValoFIN17744.517.510.752
1018
Syvälahti TimoFIN17984.517.09.754

Onnittelut!

maanantai 2. joulukuuta 2013

Pohjois-Suomen Shakki Grand Prix 2013, lopputulokset

Lopputilanne 8 osakilpailun (Kaarle, Käenpesä, Kemi, Eino Leino, Rapu, PSM, Raahe, Oulu) jälkeen

Igor Skrjabin Venäjä       34 ( 8 7 10 2 7 - 0 - )
Jukka Peltomaa RaahLi      24 ( - 6 6 - 3 6 3 0 )
Tapio Julkunen VSS         21 ( 10 3 - - 8 - 0 - )
Keijo Kononen OSS          20 ( - 8 - - - 12 - - )
Erik Rönkä JoeSK           19 ( - - - 5 - - 6 8 )

Frans Valli Velhot         18 ( - 12 - - - - - 6 )
Janne Tuononen JoeSK       15 ( - - - 8 - - - 7 )
Aleksi Wallin OSS          14 ( - - - - - - 10 4 )
Peuraniemi Pertti OSS      13 ( - - - - - 10 - 3 )
Tommi Luukkonen JyS        13 ( - - - - - - 8 5 )

Tuomo Sihvonen KokkSK      12 ( 12 - - - - - 0 - )
Jere Huovinen OSS          12 ( - - - - 12 - 0 - )
Tommy Indbryn Norja        12 ( - - 12 - - - - - )
Sergei Ivanov G            12 ( - - - 12 - - - - )
Tapani Sammalvuo Velhot    12 ( - - - - - - 12 - )

Emil Hermansson Ruotsi     12 ( - - - - - - - 12 )
Anssi Takalo-Eskola OSS    11 ( - - - 6 - - 5 - )
Jarno Nyström RaahLi       10 ( - 0 - - 10 - - - )
Petri Hokkanen Velhot      10 ( - - - 10 - - - - )
Henri Torkkola VammSK      10 ( - 10 - - - - - - )

Pekka Sassi RovSK          10 ( - - - - - - - 10 )
Eero Marjusaari KokkSK     10 ( 6 - - - - - 4 - )
Tapio Lauronen TuTS          8 ( 0 - 8 - - - - - )
Simo Lehtonen OSS            8 ( - - - - - 8 - 0 )
Marko Tauriainen LahS        7 ( - - - 7 - - - - )

Kari Eloranta JyS            7 ( 7 - - - - - - - )
Jyrki Parkkinen HSK          7 ( - - - - - 7 - - )
Arto Elomaa JärvSk           7 ( - - 7 - - - - - )
Mikko Alho VSS               7 ( - - - - - - 7 - )
Timo Lauronen Shlaakso       7 ( - 2 - - 5 - 0 0 )

Riku Rantanen Shlaakso       6 ( - - - - 6 - - - )
Sami Simonen Sh-77           5 ( - 0 5 - - - - - )
Vladimir Pankratov OSS       5 ( - - - - - 5 - 0 )
Olavi Mörsky KokkSK          5 ( 5 - - - - - - - )
Grels Linqvist VSS           5 ( - 5 - - - - - - )

Vesa Seppelin KokkSK         4 ( 4 - - - - - - - )
Timo Nisula OSS              4 ( 3 - - - - 1 - - )
Teemu Lauronen Shlaakso      4 ( - 0 - - 4 - - - )
Kari Davidsainen KuusSk      4 ( - 0 4 - - - - - )
Sauli Alho VammSK            4 ( - 4 - - - - - - )

Heikki Hänninen HSK          4 ( - - - - - 4 - - )
Eero Hintikka JyS            4 ( - - - 4 - - - - )
Jouko Lahti KokkSK           4 ( 2 - - - - - 2 - )
Ari Kotilainen OSS           3 ( - - - - - 3 - 0 )
Juha Piho HyvSK              3 ( - - - 3 - - - - )

Lauri Komulainen KemTS       3 ( - - 3 - - - - - )
Kaarlo Jylhä-Ollila Shlaakso 2 ( 0 0 0 0 2 0 0 - )
Vesa Korkiakoski Shlaakso    2 ( 0 0 - 0 0 2 - 0 )
Pekka Koski OSS              2 ( - - 2 - - 0 - - )
Anssi Manninen OSS           2 ( - - - - - - - 2 )

Ville-Veikko Koivusalo KurVi 1 ( - 1 - - - - 0 - )
Ari Kangas Shlaakso          1 ( - 0 - - 1 - - - )
Heikki Sarkkinen RaahLi      1 ( - 0 - - - - 1 - )
Per-Olov Rova Ruotsi         1 ( - - 1 - - - - - )
Markku Sipilä LahS           1 ( - - - 1 - - - - )
 

Jouko Viljanen SeinSK        1 ( 1 - - - - - - - )
Laura Savola PSY             1 ( - - - - - - - 1 )

 
Erityisryhmät:
Seniori-ryhmän voitti Kari Davidsainen
Naisten ryhmän voitti Laura Savola
Nuorten ryhmän voitti Erik Rönkä



Osakilpailut

02.-03.03.2013 Kaarlen turnaus (22 pelaajaa)
06.-07.04.2013 Käenpesä-turnaus (12+20)
15.-16.06.2013 Kemi turnaus (20)
20.-21.07.2013 XXXII Eino Leino-turnaus (22)
27.-28.7.2013 Raputurnaus (12)
31.8-1.9.2013 Pohjois-Suomen avoin mestaruus (16)
16.-17.11.2013 Raahen turnaus (24)
30.11.-1.12.2013 OSSn turnaus (26)


Osakilpailuihin osallistui yhteensä 102 eri henkilöä, joista osakilpailupisteitä sai 57.

KokkSk lahjoitti stipendirahastoon 22 euroa.
ShLaakso lahjoitti stipendirahastoon 44 (32+12) euroa
KemTS lahjoitti stipendirahastoon 20 euroa
KaSY lahjoitti stipendirahastoon 22 euroa.
OSS lahjoitti stipendirahastoon 42 (16+26) euroa
RaahLi lahjoitti stipendirahastoon 24 euroa.
Lahjoittaja, joka ei haluaa nimeään julkisuuteen, lahjoittaa 50 euroa
Tuntematon lahjoittaja Rippe lahjoitti 50 euroa.
Tuntematon lahjoittaja Lhead lahjoitti 46 euroa.

Stipendirahasto yhteensä 320 euroa.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Pohjois-Suomen Shakki Grand Prix 2013

Tilanne 7 osakilpailun (Kaarle, Käenpesä, Kemi, Eino Leino, Rapu, PSM, Raahe) jälkeen

Igor Skrjabin Venäjä       34 ( 8 7 10 2 7 - 0 )
Jukka Peltomaa RaahLi      24 ( - 6 6 - 3 6 3 )
Tapio Julkunen VSS         21 ( 10 3 - - 8 - 0 )
Keijo Kononen OSS          20 ( - 8 - - - 12 - )
Tuomo Sihvonen KokkSK      12 ( 12 - - - - - 0 )

Jere Huovinen OSS          12 ( - - - - 12 - 0 )
Tommy Indbryn Norja        12 ( - - 12 - - - - )
Sergei Ivanov G            12 ( - - - 12 - - - )
Frans Valli Velhot         12 ( - 12 - - - - - )
Tapani Sammalvuo Velhot    12 ( - - - - - - 12 )

Anssi Takalo-Eskola OSS    11 ( - - - 6 - - 5 )
Erik Rönkä JoeSK           11 ( - - - 5 - - 6 )
Jarno Nyström RaahLi       10 ( - 0 - - 10 - - )
Peuraniemi Pertti OSS      10 ( - - - - - 10 - )
Petri Hokkanen Velhot      10 ( - - - 10 - - - )

Henri Torkkola VammSK      10 ( - 10 - - - - - )
Aleksi Wallin OSS          10 ( - - - - - - 10 )
Eero Marjusaari KokkSK     10 ( 6 - - - - - 4 )
Tapio Lauronen TuTS          8 ( 0 - 8 - - - - )
Simo Lehtonen OSS            8 ( - - - - - 8 - )

Janne Tuononen JoeSK         8 ( - - - 8 - - - )
Tommi Luukkonen JyS          8 ( - - - - - - 8 )
Marko Tauriainen LahS        7 ( - - - 7 - - - )
Kari Eloranta JyS            7 ( 7 - - - - - - )
Jyrki Parkkinen HSK          7 ( - - - - - 7 - )

Arto Elomaa JärvSk           7 ( - - 7 - - - - )
Mikko Alho VSS               7 ( - - - - - - 7 )
Timo Lauronen Shlaakso       7 ( - 2 - - 5 - 0 )
Riku Rantanen Shlaakso       6 ( - - - - 6 - - )
Sami Simonen Sh-77           5 ( - 0 5 - - - - )

Olavi Mörsky KokkSK          5 ( 5 - - - - - - )
Grels Linqvist VSS           5 ( - 5 - - - - - )
Vladimir Pankratov OSS       5 ( - - - - - 5 - )
Teemu Lauronen Shlaakso      4 ( - 0 - - 4 - - )
Kari Davidsainen KuusSk      4 ( - 0 4 - - - - )

Vesa Seppelin KokkSK         4 ( 4 - - - - - - )
Sauli Alho VammSK            4 ( - 4 - - - - - )
Heikki Hänninen HSK          4 ( - - - - - 4 - )
Eero Hintikka JyS            4 ( - - - 4 - - - )
Timo Nisula OSS              4 ( 3 - - - - 1 - )

Jouko Lahti KokkSK           4 ( 2 - - - - - 2 )
Juha Piho HyvSK              3 ( - - - 3 - - - )
Ari Kotilainen OSS           3 ( - - - - - 3 - )
Lauri Komulainen KemTS       3 ( - - 3 - - - - )
Kaarlo Jylhä-Ollila Shlaakso 2 ( 0 0 0 0 2 0 0 )

Vesa Korkiakoski Shlaakso    2 ( 0 0 - 0 0 2 - )
Pekka Koski OSS              2 ( - - 2 - - 0 - )
Ville-Veikko Koivusalo KurVi 1 ( - 1 - - - - 0 )
Ari Kangas Shlaakso          1 ( - 0 - - 1 - - )
Heikki Sarkkinen RaahLi      1 ( - 0 - - - - 1 )

Per-Olov Rova Ruotsi         1 ( - - 1 - - - - )
Markku Sipilä LahS           1 ( - - - 1 - - - )
Jouko Viljanen SeinSK        1 ( 1 - - - - - - )

 

Erityisryhmät:
Seniori-ryhmää johtaa Kari Davidsainen
Naisten ryhmässä ei palkinnonsaajaa
Nuorten ryhmää johtaa Jere Huovinen

Osakilpailukalenteri

02.-03.03.2013 Kaarlen turnaus (22 pelaajaa)
06.-07.04.2013 Käenpesä-turnaus (12+20)
15.-16.06.2013 Kemi turnaus (20)
20.-21.07.2013 XXXII Eino Leino-turnaus (22)
27.-28.7.2013 Raputurnaus (12)
31.8-1.9.2013 Pohjois-Suomen avoin mestaruus (16)
16.-17.11.2013 Raahen turnaus (24)
30.11.-1.12.2013 OSSn turnaus (elokelpoinen)

KokkSk lahjoitti stipendirahastoon 22 euroa.
ShLaakso lahjoitti stipendirahastoon 44 (32+12) euroa
KemTS lahjoitti stipendirahastoon 20 euroa
KaSY lahjoitti stipendirahastoon 22 euroa.
OSS lahjoitti stipendirahastoon 16 euroa
RaahLi lahjoitti stipendirahastoon 24 euroa.
Lahjoittaja, joka ei haluaa nimeään julkisuuteen, lahjoittaa 50 euroa
Tuntematon lahjoittaja Rippe lahjoitti 50 euroa.
Tuntematon lahjoittaja Lhead lahjoitti 20 euroa.

Stipendirahasto yhteensä 268 euroa.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Raahen Linnoitus 2013. Tulospalvelu

Turnaus käydään 16.-17.11.2013. Kilpailuun saapui 24 pelaajaa, joista 10 parhaan vahvuusluku on yli 2000 ja selokeskiarvo peräti 1917.

Results of round  1
  1   13 Lauronen Timo            0-1         1 Sammalvuo Tapani      
  2    2 Luukkonen Tommi          1/2        14 Sarkkinen Heikki      
  3   15 Alho Mikko               1/2         3 Wallin Aleksi         
  4    4 Huovinen Jere            1-0        16 Ketelimäki Teemu      
  5   17 Sihvonen Tuomo           0-1         5 Rönkä Erik            
  6    6 Takalo-Eskola Anssi      1-0        18 Laukkanen Jere        
  7   19 Fiskaali Heimo           0-1         7 Marjusaari Eero       
  8    8 Koivusalo Ville-Veikko   1-0        20 Jylhä-Ollila Kaarlo   
  9   21 Sjöskog Tommy            0-1         9 Peltomaa Jukka        
 10   10 Lahti Jouko              0-1        22 Pitkäaho Veli-Pekka   
 11   23 Puurula Tero             1/2        11 Skrjabin Igor         
 12   12 Julkunen Tapio           1-0        24 Väisänen Voitto 



1. kierroksella tuli yksi iso yllätys ja muutama pienempi.

Results of round No.  2
  1    1 Sammalvuo Tapani        ( 1  ) 1-0   8 Koivusalo Ville-Veikko  ( 1  )
  2    7 Marjusaari Eero         ( 1  ) ½-½   4 Huovinen Jere           ( 1  )
  3    5 Rönkä Erik              ( 1  ) 1-0  12 Julkunen Tapio          ( 1  )
  4    9 Peltomaa Jukka          ( 1  ) ½-½   6 Takalo-Eskola Anssi     ( 1  )
  5   22 Pitkäaho Veli-Pekka     ( 1  ) 0-1   2 Luukkonen Tommi         ( 0.5)
  6    3 Wallin Aleksi           ( 0.5) 1-0  23 Puurula Tero            ( 0.5)
  7   11 Skrjabin Igor           ( 0.5) 1-0  15 Alho Mikko              ( 0.5)
  8   14 Sarkkinen Heikki        ( 0.5) ½-½  10 Lahti Jouko             ( 0  )
  9   20 Jylhä-Ollila Kaarlo     ( 0  ) ½-½  13 Lauronen Timo           ( 0  )
 10   16 Ketelimäki Teemu        ( 0  ) ½-½  19 Fiskaali Heimo          ( 0  )
 11   24 Väisänen Voitto         ( 0  ) 0-1  17 Sihvonen Tuomo          ( 0  )
 12   18 Laukkanen Jere          ( 0  ) 1-0  21 Sjöskog Tommy           ( 0  )



Results of round No.  3
  1    5 Rönkä Erik              ( 2  ) 0-1   1 Sammalvuo Tapani        ( 2  )
  2    2 Luukkonen Tommi         ( 1.5) 1-0   7 Marjusaari Eero         ( 1.5)
  3    6 Takalo-Eskola Anssi     ( 1.5) ½-½   3 Wallin Aleksi           ( 1.5)
  4    4 Huovinen Jere           ( 1.5) ½-½   9 Peltomaa Jukka          ( 1.5)
  5    8 Koivusalo Ville-Veikko  ( 1  ) ½-½  11 Skrjabin Igor           ( 1.5)
  6   12 Julkunen Tapio          ( 1  ) ½-½  14 Sarkkinen Heikki        ( 1  )
  7   17 Sihvonen Tuomo          ( 1  ) 1-0  22 Pitkäaho Veli-Pekka     ( 1  )
  8   13 Lauronen Timo           ( 0.5) 1-0  18 Laukkanen Jere          ( 1  )
  9   10 Lahti Jouko             ( 0.5) 1-0  19 Fiskaali Heimo          ( 0.5)
 10   15 Alho Mikko              ( 0.5) 1-0  20 Jylhä-Ollila Kaarlo     ( 0.5)
 11   23 Puurula Tero            ( 0.5) ½-½  16 Ketelimäki Teemu        ( 0.5)
 12   21 Sjöskog Tommy           ( 0  ) 1-0  24 Väisänen Voitto         ( 0  ) 



Results of round No.  4
  1    1 Sammalvuo Tapani        ( 3  ) 1-0   2 Luukkonen Tommi         ( 2.5)
  2    3 Wallin Aleksi           ( 2  ) 1-0   5 Rönkä Erik              ( 2  )
  3    6 Takalo-Eskola Anssi     ( 2  ) ½-½   4 Huovinen Jere           ( 2  )
  4    9 Peltomaa Jukka          ( 2  ) 1-0  11 Skrjabin Igor           ( 2  )
  5    7 Marjusaari Eero         ( 1.5) 1-0  17 Sihvonen Tuomo          ( 2  )
  6   14 Sarkkinen Heikki        ( 1.5) ½-½   8 Koivusalo Ville-Veikko  ( 1.5)
  7   13 Lauronen Timo           ( 1.5) ½-½  10 Lahti Jouko             ( 1.5)
  8   15 Alho Mikko              ( 1.5) 1-0  12 Julkunen Tapio          ( 1.5)
  9   18 Laukkanen Jere          ( 1  ) ½-½  16 Ketelimäki Teemu        ( 1  )
 10   22 Pitkäaho Veli-Pekka     ( 1  ) 0-1  21 Sjöskog Tommy           ( 1  )
 11   19 Fiskaali Heimo          ( 0.5) 1-0  23 Puurula Tero            ( 1  )
 12   24 Väisänen Voitto         ( 0  ) 0-1  20 Jylhä-Ollila Kaarlo     ( 0.5) 



Results of round No.  5
  1    3 Wallin Aleksi           ( 3  ) ½-½   1 Sammalvuo Tapani        ( 4  )
  2    9 Peltomaa Jukka          ( 3  ) 0-1  15 Alho Mikko              ( 2.5)
  3    2 Luukkonen Tommi         ( 2.5) 1-0   4 Huovinen Jere           ( 2.5)
  4    7 Marjusaari Eero         ( 2.5) ½-½   6 Takalo-Eskola Anssi     ( 2.5)
  5    5 Rönkä Erik              ( 2  ) 1-0  13 Lauronen Timo           ( 2  )
  6    8 Koivusalo Ville-Veikko  ( 2  ) ½-½  17 Sihvonen Tuomo          ( 2  )
  7   10 Lahti Jouko             ( 2  ) 1-0  21 Sjöskog Tommy           ( 2  )
  8   11 Skrjabin Igor           ( 2  ) ½-½  14 Sarkkinen Heikki        ( 2  )
  9   16 Ketelimäki Teemu        ( 1.5) 0-1  12 Julkunen Tapio          ( 1.5)
 10   20 Jylhä-Ollila Kaarlo     ( 1.5) 0-1  19 Fiskaali Heimo          ( 1.5)
 11   23 Puurula Tero            ( 1  ) 0-1  18 Laukkanen Jere          ( 1.5)
 12   22 Pitkäaho Veli-Pekka     ( 1  ) ½-½  24 Väisänen Voitto         ( 0  )





TULOKSET:

FINAL RANKING after 5 rounds
                                                      Points  Buchholz  Sonneb.
  1. Sammalvuo Tapani         Velhot                  4.5         14.50    12.75
  2. Wallin Aleksi            OSS                     3.5         15.00     9.50
  3. Luukkonen Tommi          JyS                     3.5         14.00     8.25
  4. Alho Mikko               VSS                     3.5         13.00     8.75
  5. Rönkä Erik               JoeSk                   3.0         15.00     7.00
  6. Takalo-Eskola Anssi      OSS                     3.0         14.50     8.50
  7. Marjusaari Eero          KokkSk                  3.0         14.00     7.75
  8. Peltomaa Jukka           RaahLi                  3.0         13.50     7.25
  9. Lahti Jouko              KokkSk                  3.0         10.50     6.75
 10. Sarkkinen Heikki         RaahLi                  2.5         14.00     7.00
 11. Huovinen Jere            OSS                     2.5         14.00     6.00
 12. Koivusalo Ville-Veikko   KurVi                   2.5         13.50     5.25
 13. Skrjabin Igor            Venäjä                  2.5         12.50     6.50
 14. Julkunen Tapio           VSS                     2.5         11.00     3.25
 15. Sihvonen Tuomo           KokkSk                  2.5         10.50     3.25
 16. Fiskaali Heimo           KokkSk                  2.5         10.00     3.25
 17. Laukkanen Jere           VSS                     2.5          9.50     3.75
 18. Lauronen Timo            Shlaakso                2.0         14.50     4.75
 19. Sjöskog Tommy            JakSk                   2.0         10.50     2.00
 20. Pitkäaho Veli-Pekka      RaahLi                  1.5         11.50     3.25
 21. Ketelimäki Teemu         RaahLi                  1.5         11.00     3.00
 22. Jylhä-Ollila Kaarlo      Shlaakso                1.5         11.00     1.50
 23. Puurula Tero             Shlaakso                1.0         12.50     2.00
 24. Väisänen Voitto          KaSY                    0.5         10.00     0.75
 


perjantai 1. marraskuuta 2013

JSM 2013-2014

Seurajoukkueiden SM-kilpailussa on nyt pelattu liigan osalta 4 kierrosta. Tulostaulukko alla.

SM-Liiga

MatSK           4   4  0  0   14 -  3   8
Velhot          4   3  1  0   15 -  5   7
EtVaS           4   3  0  1   12 -  2   6
-----------------------------------------
SalSK           4   2  1  1    7 -  5   5
JyS             4   2  1  1    6 -  7   5
TammerSh        4   2  0  2    8 -  7   4
VammSK          4   2  0  2    7 -  7   4
Aatos           4   1  1  2    6 -  7   3
TuTS            4   1  1  2    7 - 11   3
OSS             4   1  1  2    4 -  8   3
-----------------------------------------
Kimmel          4   0  0  4    2 - 11   0
Garde           4   0  0  4    3 - 18   0
 
1. divisioonan itälohkon (B) tilanne on alla olevassa taulukossa.
 
1. Divisioona lohko B

MatSK 2         2   2  0  0    7 -  1   4
-----------------------------------------
KS-58           2   2  0  0    6 -  2   4
HSK 2           2   1  1  0    5 -  4   3
KymS            2   1  0  1    3 -  3   2
LahS            2   1  0  1    3 -  5   2
TammerSh 2      2   0  1  1    2 -  5   1
-----------------------------------------
SSK             2   0  0  2    2 -  4   0
RaahLi          2   0  0  2    3 -  7   0 
 
KokkSk, OSS 2 ja Shlaakso pelaavat 2. divisioonan lohkossa 6. Lohkossa pelattiin 
4 kierrosta 12.-13.10.2013.
 
2. Divisioona lohko 6

KankSK          4   2  2  0    7 -  4   6
-----------------------------------------
VSS             4   2  2  0    7 -  5   6
-----------------------------------------
KokkSK          4   1  2  1    7 -  6   4
OSS 2           4   1  2  1    4 -  4   4
SeinSK          4   1  1  2    3 -  5   2
-----------------------------------------
Shlaakso        4   0  1  3    3 -  8   1

* Ottelun KokkSK - SeinSK 2p peli on määrätty SeinSK:n voittoon, koska KokkSK:n 
pelaaja ei pitänyt huomautuksista huolimatta pelipöytäkirjaa. JSM tk vpj:n 
päätöksestä voi valittaa kilpailun tuomarille. 
 
** Kilpailun tuomari, muutti päätöksen. 2. pöydän peln tulos on 0-0 ja ottelun 
KokkSk - SeinSk tulos siten 1-0.


 
Saa nähdä, valittaako KokkSk JSM-toimikunnan vpj:n päätöksestä JSM-kilpailun tuomarille 
Markku Kokkilalle. JSM-toimikunnan vpj:n päätös perustuu yksipuolisiin väittämiin ja
onhan tällä kaudella jo nähty, ettei JSM-toimikunnan päätös välttämättä pysy voimassa.

Kts. tiedote 4.
 
KokkSk ei valittanut asiasta. Protestin teki Shakkilaakso. 
 
JSM-kilpailun sääntöjä, tuloksia ja muita asioita pääsee tarkastelemaan JSM:n etusivulta
 
SM-liigassa on jäljellä 7 ja 1. divisioonassa 5 kierrosta. 2. divisioonan lohkon 
6 loppuohjelma on alla.
 
La 02.11.2013
Kankaanpää KankSK - SeinSK
Oulu       OSS 2  - Shlaakso
Vaasa      VSS    - KokkSK
 
Nimimerkin Shakinpelaaja kommentti poistettu. Henkilöllisyys ei ole tiedossa, joten 
hän on blogin ylläpitäjälle anonyymi.
 





lauantai 19. lokakuuta 2013

Loppuasema pelistä Asko Linna - Rami Taipale

Katsojien mukaan pöytäkirjat täytettiin asianmukaisesti ja päädyttiin valkean 83. siirron Kf6 jälkeen alla olevaan asemaan. Kilpailun tuomari Markku Kokkila päätyi kuitenkin saamiensa selvitysten perusteella siihen, että valkea ei ollut pitänyt pöytäkirjaa täysin asianmukaisesti.



Vaan mitä musta teki? Vaati voittoa ja Munukka suostui ja kirjasi tuloksen mustan voitoksi eikä kysynyt kokkolalaisilta mitään. 

Välittömän matin voi estää vain uhraamalla D e5-sotilaaseen tai ilmaiseksi ruudussa f1.

Tulos oikeni protestilla osittain. Tuomarin ratkaisu oli, että molemmat häviävät pelinsä. Tulos on siis 0-0.

Kilpailun tuomari:
"
Tuomitsen pelin tulokseksi 0-0. Perusteet ovat seuraavat:

Pelillisesti valkea saavutti voittoaseman, mutta sen syntymiseen pöytäkirjan pitämättömyydellä vastustajan aikapulassa saattoi olla osuutta. Valkea ei pitänyt pöytäkirjaa  sääntöjen edellyttämällä tavalla. Tämän vuoksi voitto ei ole oikeutettu.

Mustilla pelannut Taipale turhaan venytti voittovaatimustaan tilanteeseen jossa peli oli selvä häviö. Häviöaseman tuomitseminen voitoksi ei olisi oikeudenmukaista tässä sääntöjen suhteen epäselvässä tilanteessa.

Shakkilaakson maksama protestimaksu palautetaan.
" .
Lopuksi vielä lihavoituna sääntökohdat, joiden mukaan JSM-toimikunta ei olisi saanut suostua päättämään yksittäisen pelin tulosta. Toimikunnan varapuheenjohtajan olisi pitänyt neuvoa SeinSk:a tekemään pelistä protesti kilpailun tuomarille. Koska Munukka luuli olevansa kilpailun tuomari, joutui Shakkilaakso tekemään protestin.

"10. Protestit
Oikeus tehdä vastalause pelin tapahtumista tai virheellisestä kokoonpanosta on ainoastaan vastajoukkueella tai saman lohkon joukkueella. Vastajoukkueen kokoonpanoa koskeva vastalause on ilmoitettava JSM-kilpailutoimikunnalle 2 vrk kuluessa ottelun päättymisestä. Pelin tapahtumista vastalause on ilmoitettava pelipäivänä kilpailun johtajalle (jt.kytoniemi(at)kolumbus.fi) ja varsinainen perusteltu vastalause on tehtävä kahden päivän kuluessa sähköpostitse kilpailun tuomarille. Muista asioista vastalause (esim. saman lohkon väärästä kokoonpanosta) on tehtävä kilpailun johtajalle kahden päivän kuluessa siitä, kun tulokset ovat saatavilla. Kaikista protesteista on jätettävä osanottomaksun suuruinen vetoraha, joka pitää olla maksettuna SSL:n tilille protestin jättöhetkellä. Vetoraha palautetaan, mikäli vastalause hyväksytään. Vetoraha voidaan palauttaa myös kielteisessä tapauksessa protestin käsittelijän harkinnan mukaan. 

Jos protesti koskee pelitapahtumia, protestin käsittelijänä on kilpailun tuomari. Jos tuomari on jo ennen protestia osallistunut asian käsittelyyn, käytetään tuomarin varahenkilöä. Tuomarin on tehtävä ratkaisunsa 7 päivän kuluessa protestin saapumisesta. Tuomarin päätöksestä voi valittaa shakin kilpailumääräysten kohdan 8 mukaisella tavalla shakkituomaritoimikuntaan. 

Jos protesti ei koske pelitapahtumia (vaan kokoonpanoja yms.), protestin käsittelijä on JSM-kilpailutoimikunta. Toimikunnan on tehtävä ratkaisunsa 7 päivän kuluessa protestin saapumisesta. JSM-toimikunnan hallinnollisia päätöksiä koskevat valitukset osoitetaan SSLH:lle viiden päivän sisällä päätöksestä. "




sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Pohjois-Suomen Shakki Grand Prix 2013

Tilanne 6 osakilpailun (Kaarle, Käenpesä, Kemi, Eino Leino, Rapu, PSM) jälkeen

Igor Skrjabin Venäjä          34 ( 8 7 10 2 7 - )
Tapio Julkunen VSS            21 ( 10 3 - - 8 - )
Jukka Peltomaa RaahLi         21 ( - 6 6 - 3 6 )
Keijo Kononen OSS             20 ( - 8 - - - 12 )
Tuomo Sihvonen KokkSK         12 ( 12 - - - - - )

Tommy Indbryn  Norja          12 ( - - 12 - - - )
Sergei Ivanov G               12 ( - - - 12 - - )
Jere Huovinen OSS             12 ( - - - - 12 - )
Frans Valli Velhot            12 ( - 12 - - - - )

Jarno Nyström RaahLi          10 ( - 0 - - 10 - )

Peuraniemi Pertti OSS         10 ( - - - - - 10 )
Petri Hokkanen Velhot         10 ( - - - 10 - - )
Henri Torkkola VammSK         10 ( - 10 - - - - )
Tapio Lauronen TuTS            8 ( 0 - 8 - - - )
Simo Lehtonen OSS              8 ( - - - - - 8 )

Janne Tuononen JoeSK           8 ( - - - 8 - - )
Marko Tauriainen LahS          7 ( - - - 7 - - )
Kari Eloranta JyS              7 ( 7 - - - - - )
Jyrki Parkkinen HSK            7 ( - - - - - 7 )
Arto Elomaa JärvSk             7 ( - - 7 - - - )

Timo Lauronen Shlaakso         7 ( - 2 - - 5 - )
Riku Rantanen Shlaakso         6 ( - - - - 6 - )
Eero Marjusaari KokkSK         6 ( 6 - - - - - )
Anssi Takalo-Eskola OSS        6 ( - - - 6 - - )
Sami Simonen Sh-77             5 ( - 0 5 - - - )

Olavi Mörsky KokkSK            5 ( 5 - - - - - )
Grels Linqvist VSS             5 ( - 5 - - - - )
Erik Rönkä JoeSK               5 ( - - - 5 - - )
Vladimir Pankratov OSS         5 ( - - - - - 5 )
Teemu Lauronen Shlaakso        4 ( - 0 - - 4 - )

Kari Davidsainen KuusSk        4 ( - 0 4 - - - )
Vesa Seppelin KokkSK           4 ( 4 - - - - - )
Sauli Alho VammSK              4 ( - 4 - - - - )
Heikki Hänninen HSK            4 ( - - - - - 4 )
Eero Hintikka JyS              4 ( - - - 4 - - )

Timo Nisula OSS                4 ( 3 - - - - 1 )
Juha Piho HyvSK                3 ( - - - 3 - - )
Ari Kotilainen OSS             3 ( - - - - - 3 )
Lauri Komulainen KemTS         3 ( - - 3 - - - )
Kaarlo Jylhä-Ollila Shlaakso   2 ( 0 0 0 0 2 0 )

Vesa Korkiakoski Shlaakso      2 ( 0 0 - 0 0 2 )
Pekka Koski OSS                2 ( - - 2 - - 0 )
Jouko Lahti KokkSK             2 ( 2 - - - - - )
Ari Kangas Shlaakso            1 ( - 0 - - 1 - ) 
Ville-Veikko Koivusalo KurVi   1 ( - 1 - - - - )

Per-Olov Rova Ruotsi           1 ( - - 1 - - - )
Markku Sipilä LahS             1 ( - - - 1 - - )
Jouko Viljanen SeinSK          1 ( 1 - - - - - )
 

Erityisryhmät:
Seniori-ryhmää johtaa Kari Davidsainen
Naisten ryhmässä ei palkinnonsaajaa
Nuorten ryhmää johtaa Jere Huovinen

Osakilpailukalenteri

02.-03.03.2013 Kaarlen turnaus (22 pelaajaa)
06.-07.04.2013 Käenpesä-turnaus (12+20)
15.-16.06.2013 Kemi turnaus (20)
20.-21.07.2013 XXXII Eino Leino-turnaus (22)
27.-28.7.2013 Raputurnaus (12)
31.8-1.9.2013 Pohjois-Suomen avoin mestaruus (16)
16.-17.11.2013 Raahen turnaus (Huom, siirretty viikolla)
30.11.-1.12.2013 OSSn turnaus

KokkSk lahjoitti stipendirahastoon 22 euroa.
ShLaakso lahjoitti stipendirahastoon 44 (32+12) euroa
KemTS lahjoitti stipendirahastoon 20 euroa
KaSY lahjoitti stipendirahastoon 22 euroa.
OSS lahjoitti stipendirahastoon 16 euroa
Lahjoittaja, joka ei haluaa nimeään julkisuuteen, lahjoittaa 50 euroa
Tuntematon lahjoittaja Rippe lahjoitti 50 euroa.
Tuntematon lahjoittaja Lhead lahjoitti 20 euroa.

Stipendirahasto yhteensä 244 euroa.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Pohjois-Suomen Shakki Grand Prix 2013

Tilanne 5 osakilpailun (Kaarle, Käenpesä, Kemi, Eino Leino, Rapu) jälkeen

Igor Skrjabin Venäjä        34 ( 8 7 10 2 7 )
Tapio Julkunen VSS          21 ( 10 3 - - 8 )
Jukka Peltomaa RaahLi       15 ( - 6 6 - 3 )
Tuomo Sihvonen KokkSK       12 ( 12 - - - - )
Frans Valli Velhot          12 ( - 12 - - - )

Tommy Indbryn Norja         12 ( - - 12 - - )
Sergei Ivanov G             12 ( - - - 12 - )
Jere Huovinen OSS           12 ( - - - - 12 )
Jarno Nyström RaahLi        10 ( - 0 - - 10 )
Henri Torkkola VammSK       10 ( - 10 - - - )

Petri Hokkanen Velhot       10 ( - - - 10 - )
Tapio Lauronen TuTS          8 ( 0 - 8 - - )
Keijo Kononen OSS            8 ( - 8 - - - )
Janne Tuononen JoeSK         8 ( - - - 8 - )
Kari Eloranta JyS            7 ( 7 - - - - )

Arto Elomaa JärvSk           7 ( - - 7 - - )
Marko Tauriainen LahS        7 ( - - - 7 - )
Timo Lauronen Shlaakso       7 ( - 2 - - 5 )
Eero Marjusaari KokkSK       6 ( 6 - - - - )
Anssi Takalo-Eskola OSS      6 ( - - - 6 - )

Riku Rantanen Shlaakso       6 ( - - - - 6 )
Sami Simonen Sh-77           5 ( - 0 5 - - )
Olavi Mörsky KokkSK          5 ( 5 - - - - )
Grels Linqvist VSS           5 ( - 5 - - - )
Erik Rönkä JoeSK             5 ( - - - 5 - )

Kari Davidsainen KuusSk      4 ( - 0 4 - - )
Teemu Lauronen Shlaakso      4 ( - 0 - - 4 )
Vesa Seppelin KokkSK         4 ( 4 - - - - )
Sauli Alho VammSK            4 ( - 4 - - - )
Eero Hintikka JyS            4 ( - - - 4 - )

Timo Nisula OSS              3 ( 3 - - - - )
Lauri Komulainen KemTS       3 ( - - 3 - - )
Juha Piho HyvSK              3 ( - - - 3 - )
Kaarlo Jylhä-Ollila Shlaakso 2 ( 0 0 0 0 2 )
Jouko Lahti KokkSK           2 ( 2 - - - - )
Pekka Koski OSS              2 ( - - 2 - - )

Ari Kangas Shlaakso          1 ( - 0 - - 1 )
Jouko Viljanen SeinSK        1 ( 1 - - - - )
Ville-Veikko Koivusalo KurVi 1 ( - 1 - - - )
Per-Olov Rova Ruotsi         1 ( - - 1 - - )
Markku Sipilä LahS           1 ( - - - 1 - )


Erityisryhmät:
Seniori-ryhmää johtaa Kari Davidsainen
Naisten ryhmässä ei palkinnonsaajaa
Nuorten ryhmää johtaa Jere Huovinen

Osakilpailukalenteri

02.-03.03.2013 Kaarlen turnaus (22 pelaajaa)
06.-07.04.2013 Käenpesä-turnaus (12+20)
15.-16.06.2013 Kemi turnaus (20)
20.-21.07.2013 XXXII Eino Leino-turnaus (22)
27.-28.7.2013 Raputurnaus (12)
31.8-1.9.2013 Pohjois-Suomen avoin mestaruus
16.-17.11.2013 Raahen turnaus (Huom, siirretty viikolla)
30.11.-1.12.2013 OSSn turnaus

KokkSk lahjoitti stipendirahastoon 22 euroa.
ShLaakso lahjoitti stipendirahastoon 44 (32+12) euroa
KemTS lahjoitti stipendirahastoon 20 euroa
KaSY lahjoitti stipendirahastoon 22 euroa.
Lahjoittaja, joka ei haluaa nimeään julkisuuteen, lahjoittaa 50 euroa.
Tuntematon lahjoittaja Rippe lahjoitti 50 euroa.

Stipendirahasto yhteensä 208 euroa.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Rapu 2013 - TULOSPALVELU

Raputurnaus 2013 käynnistyi noin 5 minuuttia etuajassa 12 pelaajan voimin. Pelaajia on vain 5 kerhosta, niinpä saman kerhon jäseniä joutui vastakkain heti 1. kierroksella. Yllätyksiä nähtiin pöydillä 2 ja 3.

Parit ja tulokset kierrokselta 1.
  1    1 Huovinen Jere           ( 0  ) 1-0   7 Lauronen Teemu          ( 0  )
  2    8 Nyström Jarno           ( 0  ) 1-0   2 Peltomaa Jukka          ( 0  )
  3    3 Skrjabin Igor           ( 0  ) ½-½   9 Korkiakoski Vesa        ( 0  )
  4   10 Kangas Ari              ( 0  ) 0-1   4 Rantanen Riku           ( 0  )
  5    5 Julkunen Tapio          ( 0  ) 1-0  11 Jylhä-Ollila Kaarlo     ( 0  )
  6   12 Puurula Tero            ( 0  ) 0-1   6 Lauronen Timo           ( 0  )



Parit ja tulokset kierrokselta 2.
  1    6 Lauronen Timo           ( 1  ) 0-1   1 Huovinen Jere           ( 1  )
  2    4 Rantanen Riku           ( 1  ) ½-½   5 Julkunen Tapio          ( 1  )
  3    9 Korkiakoski Vesa        ( 0.5) 0-1   8 Nyström Jarno           ( 1  )
  4    2 Peltomaa Jukka          ( 0  ) ½-½   3 Skrjabin Igor           ( 0.5)
  5    7 Lauronen Teemu          ( 0  ) 1-0  12 Puurula Tero            ( 0  )
  6   11 Jylhä-Ollila Kaarlo     ( 0  ) ½-½  10 Kangas Ari              ( 0  ) 



Parit ja tulokset kierrokselta 3.
  1    1 Huovinen Jere           ( 2  ) 1-0   8 Nyström Jarno           ( 2  )
  2    3 Skrjabin Igor           ( 1  ) ½-½   4 Rantanen Riku           ( 1.5)
  3    5 Julkunen Tapio          ( 1.5) ½-½   6 Lauronen Timo           ( 1  )
  4   10 Kangas Ari              ( 0.5) 0-1   7 Lauronen Teemu          ( 1  )
  5    2 Peltomaa Jukka          ( 0.5) 1-0   9 Korkiakoski Vesa        ( 0.5)
  6   12 Puurula Tero            ( 0  ) 0-1  11 Jylhä-Ollila Kaarlo     ( 0.5)


Parit ja tulokset kierrokselta 4.
  1    4 Rantanen Riku           ( 2  ) 0-1   1 Huovinen Jere           ( 3  )
  2    7 Lauronen Teemu          ( 2  ) 0-1   5 Julkunen Tapio          ( 2  )
  3    8 Nyström Jarno           ( 2  ) ½-½   3 Skrjabin Igor           ( 1.5)
  4    6 Lauronen Timo           ( 1.5) ½-½   2 Peltomaa Jukka          ( 1.5)
  5   11 Jylhä-Ollila Kaarlo     ( 1.5) 1-0   9 Korkiakoski Vesa        ( 0.5)
  6   10 Kangas Ari              ( 0.5) 1-0  12 Puurula Tero            ( 0  )
 


Parit ja tulokset kierrokselta 5.
  1    1 Huovinen Jere           ( 4  ) 1-0   5 Julkunen Tapio          ( 3  )
  2    8 Nyström Jarno           ( 2.5) 1-0  11 Jylhä-Ollila Kaarlo     ( 2.5)
  3    2 Peltomaa Jukka          ( 2  ) ½-½   4 Rantanen Riku           ( 2  )
  4    7 Lauronen Teemu          ( 2  ) ½-½   6 Lauronen Timo           ( 2  )
  5    3 Skrjabin Igor           ( 2  ) 1-0  10 Kangas Ari              ( 1.5)
  6    9 Korkiakoski Vesa        ( 0.5) 0-1  12 Puurula Tero            ( 0  )



Lopputaulukko on seuraavanlainen:


                                                      Points  Buchholz  Sonneb.
  1. Huovinen Jere            OSS                     5.0         14.00    14.00
  2. Nyström Jarno            RaahLi                  3.5         13.50     7.00
  3. Julkunen Tapio           VSS                     3.0         15.00     7.50
  4. Skrjabin Igor            Venäjä                  3.0         10.50     6.00
  5. Rantanen Riku            Shlaakso                2.5         15.00     5.75
  6. Lauronen Timo            Shlaakso                2.5         14.00     5.00
  7. Lauronen Teemu           Shlaakso                2.5         13.00     3.75
  8. Peltomaa Jukka           RaahLi                  2.5         12.00     4.50
  9. Jylhä-Ollila Kaarlo      Shlaakso                2.5          9.50     2.25
 10. Kangas Ari               Shlaakso                1.5         11.50     2.25
 11. Puurula Tero             Shlaakso                1.0          9.50     0.50
 12. Korkiakoski Vesa         Shlaakso                0.5         12.50     1.50



---

Anonyymi kommentoija ei ilmoittanut nimeänsä, niinpä kommentti  poistettiin asiallisuudesta huolimatta.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Raputurnaus 2013

Shakkilaakso ry järjestää heinäkuun viimeisenä viikonloppuna 27.-28.7. 2013 Raputurnauksen.

Kilpailukutsu on osoitteessa.

Pelipaikka on Juho Oksan koulu, Kaarikatu 3. Lisätietoja antaa Jouko Lauronen, 050 363 1145.

Turnaus kuuluu Pohjois-Suomen shakkipiirin GP-sarjaan!

Tervetuloa!

Ilmoittautuneita: 



Nro Nimi Seura Selo
1 Huovinen Jere OSS 2174
2 Peltomaa Jukka RaahLi 2061
3 Skrjabin Igor Venäjä 2028
4 Rantanen Riku Shlaakso 2012
5 Julkunen Tapio VSS 1987
6 Lauronen Timo Shlaakso 1973
7 Nyström Jarno RaahLi 1818
8 Korkiakoski Vesa Shlaakso 1707
9 Kangas Ari Shlaakso 1679
10 Jylhä-Ollila Kaarlo Shlaakso 1668
11 Sikkilä Jarmo Shlaakso 1614
12 Puurula Tero Shlaakso 1430


Varapelaaja on Lauronen Teemu, Shlaakso, 1888


---



*Tapio Laurosen osallistuminen on peruuntunut. Saa nähdä, tuleeko Facebookin kautta useita osallistujia ;)

Tuomarina on Jouko Lauronen. Näyttää siltä, että lähes jokainen tulee saamaan GP-pisteitä!



tiistai 23. heinäkuuta 2013

Pohjois-Suomen Shakki Grand Prix 2013

Tilanne 4 osakilpailun (Kaarle, Käenpesä, Kemi, Eino Leino) jälkeen

Igor Skrjabin Venäjä        27 ( 8 7 10 2 )
Tapio Julkunen VSS          13 ( 10 3 - - )
Tuomo Sihvonen KokkSK       12 ( 12 - - - )
Frans Valli Velhot          12 ( - 12 - - )
Tommy Indbryn Norja         12 ( - - 12 - )
 

Sergei Ivanov G             12 ( - - - 12 )
Jukka Peltomaa RaahLi       12 ( - 6 6 - )
Henri Torkkola VammSK       10 ( - 10 - - )
Petri Hokkanen Velhot       10 ( - - - 10 )
Tapio Lauronen TuTS          8 ( 0 - 8 - )
 

Keijo Kononen OSS            8 ( - 8 - - )
Janne Tuononen JoeSK         8 ( - - - 8 )
Kari Eloranta JyS            7 ( 7 - - - )
Arto Elomaa JärvSk           7 ( - - 7 - )
Marko Tauriainen LahS        7 ( - - - 7 )
 

Eero Marjusaari KokkSK       6 ( 6 - - - )
Anssi Takalo-Eskola OSS      6 ( - - - 6 )
Sami Simonen Sh-77           5 ( - 0 5 - )
Olavi Mörsky KokkSK          5 ( 5 - - - )

Grels Linqvist VSS           5 ( - 5 - - )

Erik Rönkä JoeSK             5 ( - - - 5 )
Kari Davidsainen KuusSk      4 ( - 0 4 - )
Vesa Seppelin KokkSK         4 ( 4 - - - )
Sauli Alho VammSK            4 ( - 4 - - )

Eero Hintikka JyS            4 ( - - - 4 )

Timo Nisula OSS              3 ( 3 - - - )
Lauri Komulainen KemTS       3 ( - - 3 - )
Juha Piho HyvSK              3 ( - - - 3 )
Jouko Lahti KokkSK           2 ( 2 - - - )

Timo Lauronen Shlaakso       2 ( - 2 - - )

Pekka Koski OSS              2 ( - - 2 - )
Jouko Viljanen SeinSK        1 ( 1 - - - )
Ville-Veikko Koivusalo KurVi 1 ( - 1 - - )
Per-Olov Rova Ruotsi         1 ( - - 1 - )

Markku Sipilä LahS           1 ( - - - 1 )

Erityisryhmät:
Seniori-ryhmää johtaa Kari Davidsainen
Naisten ryhmässä ei palkinnonsaajaa
Nuorten ryhmää johtaa Henri Torkkola

Osakilpailukalenteri

02.-03.03.2013 Kaarlen turnaus (22 pelaajaa)
06.-07.04.2013 Käenpesä-turnaus (12+20)
15.-16.06.2013 Kemi turnaus (20)
20.-21.07.2013 XXXII Eino Leino-turnaus (22)
27.-28.7.2013 Raputurnaus
31.8-1.9.2013 Pohjois-Suomen avoin mestaruus
9.-10.11.2013 Raahen turnaus
30.11.-1.12.2013 OSSn turnaus

KokkSk lahjoitti stipendirahastoon 22 euroa.
ShLaakso lahjoitti stipendirahastoon 32 euroa
KemTS lahjoitti stipendirahastoon 20 euroa
KaSY lahjoitti stipendirahastoon 22 euroa.
Lahjoittaja, joka ei haluaa nimeään julkisuuteen, lahjoittaa 50 euroa

Stipendirahasto yhteensä 146 euroa.

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Hyvää Juhannusta

Hyvää Juhannusta 2013 kaikille lukijoille!

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Pohjois-Suomen Shakki Grand Prix 2013

Tilanne 3 osakilpailun (Kaarle, Käenpesä, Kemi) jälkeen

Igor Skrjabin Venäjä         25 ( 8 7 10 )
Tapio Julkunen VSS           13 ( 10 3 - )
Tuomo Sihvonen KokkSK        12 ( 12 - - )
Frans Valli Velhot           12 ( - 12 - )
Tommy Indbryn  Norja         12 ( - - 12 )


Jukka Peltomaa RaahLi        12 ( - 6 6 )
Henri Torkkola VammSK        10 ( - 10 - )
Tapio Lauronen TuTS           8 ( 0 - 8 )
Keijo Kononen OSS             8 ( - 8 - )
Kari Eloranta JyS             7 ( 7 - - )


Arto Elomaa JärvSk            7 ( - - 7 )
Eero Marjusaari KokkSK        6 ( 6 - - )
Sami Simonen Sh-77            5 ( - 0 5 )
Olavi Mörsky KokkSK           5 ( 5 - - )
Grels Linqvist VSS            5 ( - 5 - )
 

Kari Davidsainen KuusSk       4 ( - 0 4 )
Vesa Seppelin KokkSK          4 ( 4 - - )
Sauli Alho VammSK             4 ( - 4 - )
Timo Nisula OSS               3 ( 3 - - )
Lauri Komulainen KemTS        3 ( - - 3 )
 

Pekka Koski OSS               2 ( - - 2 )
Jouko Lahti KokkSK            2 ( 2 - - )
Timo Lauronen Shlaakso        2 ( - 2 - )
Jouko Viljanen SeinSK         1 ( 1 - - )
Ville-Veikko Koivusalo KurVi  1 ( - 1 - )
 

Per-Olov Rova Ruotsi          1 ( - - 1 )

Erityisryhmät:
Seniori-ryhmää johtaa Pekka Koski
Naisten ryhmässä ei palkinnonsaajaa
Nuorten ryhmää johtaa Henri Torkkola

Osakilpailukalenteri
02.-03.03.2013 Kaarlen turnaus (22 pelaajaa)
06.-07.04.2013 Käenpesä-turnaus (12+20)
15.-16.06.2013 Kemi turnaus (20)
20.-21.07.2013 XXXII Eino Leino-turnaus
27.-28.7.2013 Raputurnaus
31.8-1.9.2013 Pohjois-Suomen avoin mestaruus
9.-10.11.2013 Raahen turnaus
30.11.-1.12.2013 OSSn turnaus

KokkSk lahjoitti stipendirahastoon 22 euroa.
ShLaakso lahjoitti stipendirahastoon 32 euroa
KemTS lahjoitti stipendirahastoon 20 euroa
Lahjoittaja, joka ei haluaa nimeään julkisuuteen, lahjoittaa 50 euroa

Stipendirahasto yhteensä 124 euroa.