keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Ansiomerkeistä

Sanomalehti Kaleva noteerasi allekirjoittaneelle myönnetyn ansiomerkin. On hienoa, että Pohjois-Suomen shakkielämä saa tällä tavalla tunnustusta.

Jutussa oli kuitenkin pieniä virheitä, mutta korjataan ne nyt.  Asioita jäi tarkistamatta, kun palautin Dietmar Vinkelle tarkistettavaksi saamani jutun.

Pohjois-Suomeen on myönnetty ansiomerkkejä aiemmin viidelle henkilölle. Tietenkin Kuhmossa syntyneelle suurmestarille, Heikki Westeriselle, on myönnetty peräti kolme merkkiä. Lisäksi hopeisia Shakin tunnustusmerkkejä on myönnetty kolmelle pohjois-suomalaiselle ja yhdelle pohjoisruotsalaiselle.

Alla olevassa taulukossa ovat pohjois-suomalaiset ansiomerkin saajat aikajärjestyksessä (1. suluissa merkin järjestysnumero ja 2. suluissa kerho):

Westerinen Heikki, hopeinen v 1967 (58.), hopeinen kultaisten sotilaiden kera 1972 (19.)  ja kultainen 1976 (8.) (SalSk)
Lardot Derik, hopeinen v 1988 (117.) (OSS +)
Piuva Matti, hopeinen v 1993 (148.), (KemTS)
Alanen Mauno, hopeinen v 1996 (167.) (RaahLi +)
Saarenpää Toivo, hopeinen v 1999 (194.) (OSS)
Lauronen Jouko, hopeinen v 2010 (238.) (Shlaakso)

Hopeisen tunnustusmerkin ovat saaneet:
Attefall Ove, v 1999 (Haaparanta, Ruotsi, Schack 64)
Kilpi Yrjö, v 1999 (OSS +)
Takalo-Eskola Toivo, v 1999 (KaSY)
Luodonpää Martti, v 2006 (OSS)

Jos yllä olevassa listassa on puutteita tai virheitä (kuten todennäköisesti on), laittakaa kommentti. Korjataan.

Lähteenä on ollut Suomen Keskusshakkiliiton sivu (http://www.kolumbus.fi/shakkiliitto/ansiom.htm), jossa on ainakin Derikin merkin kohdalla virhe joko vuosiluvussa tai järjestysnumerossa. Ylle veikkasin vuosilukua 10 v pienemmäksi, koska 8 ja 9 ovat vierekkäisiä näppäimiä.

T. JL

PS. Kenelle seuraava Shakin ansiomerkki tänne Pohjoiseen? Ehdokkaita voisivat olla esimerkiksi Dietmar Vinke ja Pasi Terästi, molemmat pitkäaikaisia shakin harrastajia, ansioituneita sekä pelaajina että muilla tavoin. Pohjois-Suomessa on toki muitakin ansioituneita pelaajia ja toimihenkilöitä, mutta yllä on mainittu kaksi heistä.

6 kommenttia:

The kirjoitti...

Jotta voisi aprikoida kenelle mitäkin kuuluu, pitäisi ensin tietää kunkin merkin myöntämiskriteerit.

JoukoL kirjoitti...

Merkkien myöntämiskriteerit on SKSL:n sivuilla. Ehdottamillani henkilöillä on ansioita, toki "ansioluettelo" pitäisi kai pyytää heiltä itseltään. Kuka kehtaisi kysyä?

Itse luulin saavani tunnustusmerkin, mutta antokirjassa lukeekin ansiomerkki, mikä oli positiivinen yllätys.

T. JL

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Uutinen on hieman epätäsmällinen. Olen käyttänyt lähteenä Shakkitieto-kirjaa v:lta 2002, joka on toistaiseksi tuorein painettu shakin sääntökirja. Mutta Shakin ansiomerkin ja Shakin tunnustusmerkin myöntämisperusteet löytyvät myös SKSL:n sivuilta, kuten Jouko kertoo:
http://www.kolumbus.fi/shakkiliitto/ansiomsa.htm

Tunnustusmerkin nimi ei ole 'Hopeinen tunnustusmerkki', vaan 'Shakin tunnustusmerkki'. Toki merkki on hopeinen.

Toinen ansiomerkin ja tunnustusmerkin ero on, että ansiomerkeistä pidetään luetteloa (§ 4). Luettelo tarkoittaa käytännössä sitä, että ansiomerkit on numeroitu juoksevasti.

'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Jos Suokusta (Kepu) saisi yksin päättää Suomen asioista, niin Kokkolakin (Karleby, 1.1.1977 saakka Gamlakarleby) olisi Pohjois-Suomea.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Ei%20voi%20olla%20totta%20-%20Lipponen%20urahti%20taas!/art-1288356740656.html

http://yle.fi/alueet/keski-pohjanmaa/2010/12/lipponen_suuttui_kiviniemelle_kielilinjauksesta_2217656.html?origin=rss

Otan kuitenkin esille kokkolalaisia ansiomerkkien saajia (puutevarauksin).
- KSM Asko Linna [hopeinen 1999 (203.), hopeinen kultaisin sotilain 2006 (75.)]
- Göran Lågland [hopeinen 1986 (116.)].

Seuraavilla pelaajilla on Kokkolan Shakkikerho (Gamlakarleby Schackklubb) ollut heidän ensimmäinen shakkikerhonsa:
- KSM Jaakko Kivimäki [hopeinen kultaisin sotilain 1998 (65.)]. Kun Jaakko pelasi Kokkolan Shakkikerhossa, niin Väinö-isä ja Matti-veli edustivat Kokkolan Suunnistajia. Myös Jaakko oli lahjakas suunnistaja ja hän voitti useita suunnistuksen piirinmestaruuksia. Suunnistuksen piirinmestaruuskilpailuissa saattoi käydä niinkin, että Kivimäet saivat kolme mestaruutta.
- FM Mika Ebeling [hopeinen 1999 (183.)].

Anonyymi kirjoitti...

Lisää kokkolalaisia ansiomerkin saajia:
- SIM Harald Olav, hopeinen 1999 (185.).

Anonyymi kirjoitti...

Joukon listasta puuttuu Ari Luiro. Aikaisemmin hän edusti Kemin Työväen Shakkikerhoa ja nykyisin hän toimii KemTS:n webmasterina. KemTS:n kotisivut ovatkin Suomen parhaimpia. Arille myönnettiin Shakin tunnustusmerkki v. 2005.